Julkaistu 10.8.2017. Muokattu 22.1.2019.
Tiedätkö sinä mikä on äänikorsetti?
Se on lihasjännitys tai mielen lukko, joka sinulle on saattanut vuosien saatossa kehittyä äänen vapaata kulkua haittaamaan. Meillä kaikilla voi niitä olla, ja ne vaikuttavat kielen, kurkunpään ja hengityksen toimintaan. Ennen kaikkea ne vaikuttavat äänen kestämiseen ja äänenlaatuun, sekä siihen, miltä äänenkäyttö tuntuu.
Äänikorsetti saa äänesi kiristymään tai kuulumaan kuin verhon takaa, jolloin vakuuttava ilmaisu jää vain haaveeksi, vapautuneesta äänenkäytöstä tai omasta äänestä nauttimisesta puhumattakaan!
Tässä blogiartikkelissa kerron sinulle omasta äänikorsetistani, ja siitä, miten pääsin siitä eroon. Voit kuunnella saman tarinan myös podcastina tästä linkistä.
Aikaa äänikorsetista vapautumiseen meni monta vuotta, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se on ollut jokaisen hetken arvoista. Nykyään rakastan esiintymistä puhuen ja laulaen – ja omaa ääntäni, koska se mahdollistaa minulle niin paljon.
Äänikorsetti syntyy vaikeista tunteista
Minun äänikorsettini rakentui kahdesta elementistä: tunnollisuudesta ja häpeästä. Lisäksi sitä kiristi refluksitauti, vatsaportin toimintaan liittyvä toimintahäiriö, joka päästää vatsahappoja ylös ruokatorvea pitkin ärsyttämään ja turvottamaan kurkunpään limakalvoja ja äänihuulia. Turvonneet äänihuulet vaativat isompaa lihastyötä lähteäkseen värähtelemään, mikä altistaa fysiologisesti epäoptimaalisille äänenkäyttötavoille.
Lähdetäänpä ensin tunnepuoleen. Sain kipinän äänenkäyttöön jo ala-asteella. Muistan edelleen elävästi opettajani sanat: “leuka alas, vatsa rennoksi, hampaat laulaa!” Tällaisia ohjeita saimme laulu- ja puheäänemme kehittämiseen, ja sekä minä että luokkatoverini olemme olleet opeista moneen kertaan kiitollisia. Niiden ansiosta löysin lauluääneni ytimen jo varhain ja sain monia sooloja kuoron riveissä jo yläasteella.
Äänikorsetti kiristyi riittämättömyydentunteesta ja epäonnistumisen pelosta
Äänikorsettini alkoi kiristyä, kun aloitin klassisen laulun opiskelun. Koin laulutekniikan rajoittavana ja ahdistavana. En ymmärtänyt opettajani oppeja, ja harjoitteleminen oli minulle vaikeaa. Tuntui, että vaikka kuinka päin tekisin asiat, ääni ei kuulosta siltä, miltä haluaisin sen kuulostavan.
Äänikorsettiani kiristi myös suorituskeskeisyys, ja sitä seurannut esiintymispelko. Yksinlauluharrastukseen kuuluneet lauluesiintymiset jännittivät minua tolkuttomasti. Esiintyessäni minusta tuntui, kuin kaikki pienetkin teknisen osaamisen rippeet olisivat hävinneet kuin tuhka tuuleen.
Epäonnistumiset saivat minut kokemaan häpeää ja riittämättömyyden tunnetta. Näin jälkikäteen ajateltuna nuo tunteet ovat luultavasti muuttaneet myös äänenkäyttöäni epäoptimaalisempaan suuntaan ja vieneet nautinnon äänenkäytöstä eri tilanteissa.
Häpeästä muistan erityisesti erään tilanteen aloittaessani uudella laulunopettajalla. Opettajani pyysi minua kertomaan jotakin henkilökohtaisesta elämästäni. Aloin puhua seurustelukumppanistani ja kotikaupungistani, minkä jälkeen opettajani hyvin pian sanoi: “älä puhu noin, puhut aivan väärin!” Sitten hän käski minua istumaan tuoliin ja aloittamaan uudestaan niin, että samalla tarkkailisin hengitystäni ja kieleni liikkeitä. Samalla opettajani piti käsiään kyljilläni, jotta voisi varmistua siitä, minne hengitän.
Mitään niin henkilökohtaista kuin omasta elämästä kertomista ei koskaan pitäisi yhdistää äänenkäytön harjoitteluun, etenkään, kun minkäänlaista luottamussuhdetta ei ollut tässä vaiheessa vielä päässyt syntymään. Itkua pidätellen yritin tehdä niin kuin opettajani toivoi ja ajattelin samalla, että minusta ei koskaan tule laulunopettajaa, jos tämä on näin vaikeaa. Enhän osaa edes puhua!
Opettajani onneksi huomasi mitä oli tapahtumassa, ja asia tuli selvitettyä kuntoon. Kuitenkin tämän opettajan tunneilla olin aina jotenkin varautunut.
Äänen vapautuminen alkoi tunnekehoyhteyden kautta
Koska en uskaltanut täysin luottaa silloiseen opettajaani, lähdin etsimään ideoita ja varmuutta laulamiseen muilta opettajilta ja kursseilta. Äänifysiologian kurssilla tapahtui oivallus: laulutekniikka onkin yhteydessä ilmaisuun! Voin siis tunteiden ja ilmaisun kautta saada heräämään kehossani ääntäni auttavat mekanismit.
Sen avulla voin säädellä käyttämääni ilmamäärää ja saada hengitystukeen osallistuvat lihakset mukaan oikealla tavalla. Voin myös parantaa artikulaatiotani ilmaisun kautta, kun eläydyn tarinaan ja pyrin välittämään oman kokemukseni siitä mahdollisimman aidosti kuulijoilleni: “Kuunnelkaa, miten hieno tarina, mitä tunteita ja ajatuksia se teissä herättää?”
Innostuin laulamisesta aivan uudella tavalla, sillä löysin siihen uudestaan sen spontaaniuden elementin, jota olin niin kaivannut. Laulutekniikka ei enää ollut minulle rajoittavaa, vaan ilmaisun tukija ja taiteen tekemisen mahdollistaja.
Refluksitauti oli viedä äänen
Saatuani laulun ilon takaisin elämääni sairastuin kuitenkin refluksitautiin. Välillä ääneni katosi jo puolen tunnin treenaamisen jälkeen, mikä oli tietysti pelottavaa ja ahdistavaa. Laulutekniikkani oli tuohon aikaan paineista, joten silläkin varmaan on syynsä äänioireisiin. Mahdollisesti myös refluksioireiden pahenemiseen.
Olin omaksunut refluksin takia myös epäoptimaalisen puhetavan. Yritin kompensoida turvotuksen takia heikentynyttä äänihuulten toimintaa painamalla kielenkantaa kohti äänihuulia. En silloin tiennyt, että tekniikka pahensi ääneni väsymistä entisestään.
Tietysti tein tätä kompensaatiota myös täysin tiedostamattani, niin kuin monelle käy. Varmasti osasyy oli myös häpeällä, joka aiheuttaa hyvin usein epäoptimaalisia äänenkäyttötapoja – eli saa aikaan äänikorsetteja vieden kieltä taakse ja kiristäen leukaperiä ja kurkunpään seutua.
Vokologin opinnoissa ääni palasi ja äänikorsetti jäi historiaan
Löysin ääniongelmiini avun vokologiasta, ihmisäänen tutkimisesta ja harjoittamisesta, jota lähdin opiskelemaan pitääkseni välivuoden lauluopinnoista. Enhän voinut kuvitellakaan, että laulaisin ja opettaisin laulua sellaisella raakkuäänellä, joka minulla tuohon aikaan oli.
Vokologian opinnoissa tajusin, mikä äänessä on niin hienoa: kuka vain voi tehdä äänellään lähes mitä vain ilman että ääni rasittuu, kunhan käytössä on oikeanlaiset tekniikat. Ymmärsin, että äänen sointi muuttuu kielen tai kurkunpään asennon muuttumisen myötä, samoin kuin äänihuulten toimintatapaa muuttamalla. Oman ääneni ilmaisukyky ja kestävyys kasvoivat huimasti tämän oivalluksen jälkeen, ja uskaltauduin myös leikkimään äänelläni. Huomasin, että sain siitä irti vaikka minkälaisia sävyjä vivahteita, ja innostuin kokeilemaan sen rajoja monissa eri tekniikoissa ja saundeissa. Vihamiehestä tulikin kaveri, enkä tarvinnut enää korsettia ilmaisuani rajoittamaan.
Opintojeni edetessä löysin sen vapauttavan tunteen, joka tulee, kun ääni alkaa resonoida kehossa ja erityisesti ääntöväylän onteloissa. Äänen vapautumisen myötä aloin nauttia sekä puhumisesta että laulamisesta entistä enemmän ja uskaltauduin myös luennoimaan laulamisesta ja äänenkäytöstä.
Valmentamalla äänellä ilmaisemisen iloa myös muille
Jatkoin välivuoden jälkeen laulunopettajaopintojani, ja valmistuttuani perustin oman yrityksen. Minulle oli jo pitkään ollut selvää, että haluan auttaa sekä laulajia että puhujia saamaan lisää luottamusta äänenkäyttöönsä ja ilmaisemaan sillä vapaasti niin puheessa kuin laulussa.
Edelleen valmentaminen on intohimoni. Vaikka rinnalle on tullut taiteellisia päämääriä, valmentaminen on minulle kutsumustyötä. Olen työskennellyt välillä yksinyrittäjänä, välillä osakeyhtiössä kollegan kanssa. Tavoite on ollut aina sama: auttaa puhujia ja laulajia käyttämään ääntään vaikuttavasti ja kestävästi ja ilmaisemaan sillä rohkeasti itseään eri tilanteissa.
Ääni on upea ilmaisukanava. Sen avulla välitämme tunteita, ajatuksia ja asenteita. Se on keino innostaa, vakuuttaa ja vaikuttaa. Se voi olla myös keino alistaa ja pelotella, mutta minä en halua pelotella, vaan valaa toivoa ja luottamusta äänenkäyttöön. Haluan antaa jokaiselle asiakkaalleni sen saman varmuuden, jonka olen omaan äänenkäyttööni löytänyt. Itämaisissa filosofioissa ääntä pidetään porttina sydämeen, ja tämä on minusta todella hieno ajatus. Kun ääni on vapaa, myös omien tunteiden ilmaiseminen on helpompaa.
Äänikorsetin aukeaminen ja oman äänen löytäminen on upea tunne: se huimaa ja vapauttaa. Koska äänikorsetit usein myös saavat äänen väsymään herkemmin ja altistavat äänihäiriöille, niiden avaaminen on etenkin ääniammattilaisille, niin puhujille kuin laulajillekin, äärimmäisen tärkeää.
Oman äänikorsettini aukeamisesta olen hyvin kiitollinen. Se on tapahtunut lukuisten ihmisten tuella ja avustuksella ja sillä, että olen uskaltanut seurata sydäntäni. Helppoa se ei aina ole ollut, mutta lopputulos on sitäkin parempi. Olen löytänyt oman ääneni karisman ja voiman, ja uskallan käyttää sitä voimakkaasti, pehmeästi, rohkeasti ja ilmaisukykyisesti. Mikä voisi olla hienompaa, kun kyse on tärkeimmästä työvälineestäni?
Liisi Pettersson: Karisman puolestapuhuja ja äänikorsettien vapauttaja. Liisi on huolehtinut puhetyötä tekevien äänenkäytöstä jo neljän vuoden ajan, ja auttanut heitä parantamaan äänensä voimavaroja, kuten kestävyyttä, kantavuutta ja äänenlaatua. Sitä ennen Liisi on työskennellyt äänen parissa laulunopettajana ja työskentelee edelleen etenkin äänestään epävarmojen laulajien parissa. Valmentaessa Liisi lähtee liikkeelle kehon ja hengityksen vapauttamisesta, ja käyttää apunaan niin psykofyysisiä kuin äänifysiologiaan perustuvia menetelmiä optimaalisemman äänenkäyttötavan saavuttamiseksi. Näin asiakas saa enemmän luottamusta omaan kehoonsa äänenkäytön aikana ja alkaa nauttia enemmän esilläolosta ja puhumisesta.
Liisin motto: Karisma on meidän jokaisen etuoikeus!