Liisi

Olen Liisi – laulaja, vokologi ja valmentaja. Autan puhujia ja laulajia vapauttamaan vahvimman äänensä, jotta he voivat loistaa työhönsä ja elämäänsä sopivalla tavalla – rohkeasti, kestävästi ja vaikuttavasti.

Vahva ääni ei ole vain voimakas tai kantava. Se on ääni, joka tuntuu omalta ja palvelee viestintää. Parhaimmillaan se on ääni, joka virtaa vapaasti ja koskettaa kuulijaa. Äänivalmennuksessa ei ole kyse vain tekniikasta, vaan yhteydestä: omaan kehoon, mieleen, viestiin ja yleisöön.

Intohimoni ihmisääneen syttyi varhain. Lapsena rakastin laulamista ja esiintymistä. Musiikkiluokkalaisena sain ohjausta sekä laulu- että puheääneni kehittämiseen. Nuorisokuorossa toimin kuoroni solistina ja nautin äänessä olemisesta.

Parikymppisenä lauluopinnoissa minuun iski kuitenkin esiintymispelko: tärisin lavalla ja menetin ääneni hallinnan. Sain esiintymispelon kuriin vasta hyvien kouluttajien avulla. Kehoni vapautui, ääneni alkoi virrata ja aloin nauttia lavalla olemisesta.

Laulun ammattiopinnoissa eräs opettaja moitti puheääntäni ja vaati muuttamaan sitä. Silloin tunsin epäonnistuneeni jossain hyvin henkilökohtaisessa. Ääni oli minulle niin tärkeä osa itseäni, että sen arvostelu tuntui arvostelulta minua kohtaan. Mutta juuri se kokemus sisuunnutti minut, ja kiinnostuin myös puheäänen harjoittamisesta.

Samoihin aikoihin toinen, huomattavasti vakavampi haaste nosti päätään: refluksitauti vei ääneni lähes kokonaan. Viidessä minuutissa ääni käheytyi enkä pystynyt opiskelemaan uutta lauluohjelmistoa. Samaan aikaan ymmärsin, että laulutekniikassani oli kehitettävää ja elämäntapani vaativat tarkastelua.

Jäin välivuodelle ja lähdin opiskelemaan puhetekniikkaa ja vokologiaa Tampereen yliopistoon. Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Opin, miten ääni ja keho toimivat, miten mieli vaikuttaa äänenkäyttöön ja kuinka ääntä voi hoitaa ja kehittää kokonaisvaltaisesti. Pikkuhiljaa ääneni palautui ja vahvistui. Opin kuuntelemaan kehoani ja samalla kasvoi palo auttaa muita.

Valmistuttuani aloin valmentaa sekä laulajia että puhujia. Siitä on nyt yli kymmenen vuotta. Olen saanut kulkea monien upeiden ihmisten rinnalla, kun he ovat lähteneet kehittämään oman äänensä vaikuttavuutta ja kestävyyttä. Olen myös saanut innostaa tuhansia puheammattilaisia eri organisaatioissa omaa työvälinettään huoltamaan ja harjoittamaan.

Valmennuksissani yhdistyvät tutkittu tieto, pitkä käytännön kokemus ja oma tarinani. Tiedän, miltä tuntuu, kun ääni ei kanna tai jännitys saa sen väpättämään. Tiedän myös, miltä tuntuu saada ääni takaisin ja huomata, että sen avulla voi vaikuttaa ja inspiroida.

Meillä jokaisella on oikeus tulla kuulluksi omalla äänellään. Ääni ei ole vain työväline, vaan osa identiteettiä ja ilmaisua. Joskus se tarvitsee systemaattista kehittämistä, joskus lempeää huolenpitoa – ja usein molempia. Siksi teen tätä työtä.

Jos kaipaat varmuutta, selkeyttä tai voimaa ääneesi, olet lämpimästi tervetullut valmennukseen. Autan sinua löytämään

MEDIA

Haastattelupyynnöt liisi@aaniluotsi.fi

Voimaannuttava laulu

JULKAISUT

MUSIIKIN VOIMALLA MUUTOKSEEN

Musiikkia käytetään tuomaan hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyttä työyhteisöille. Yrityksissä taidepohjaisten aloitteiden käyttö on Suomessa vielä melko harvinaista. YAMK-opintojen tutkimus- ja kehittämishankkeessani kartoitin suomalaisten yhteisötaiteilijoiden tekemiä musiikki-interventioita sekä alan haasteita ja mahdollisuuksia. Erityisesti tutkin laulun hyvinvointivaikutuksia ja raportoin omaa lauluinterventiotani.

MUSIIKIN VOIMALLA MUUTOKSEEN –musiikki-interventio yhteisötaiteilijan työvälineenä

VAPAATA ÄÄNTÄ ETSIMÄSSÄ

Psykofyysisissä ääniharjoitusmenetelmissä päätavoitteena on luonnollisen äänen vapautuminen. Ne perustuvat ajatukseen, että äänialaltaan laaja, soiva ja ilmaiseva ääni on jokaisen ulottuvilla. Jokapäiväinen stressi ja kiire sekä ääneen liittyvät kokemukset ja uskomukset ovat saaneet meidät ikään kuin estelemään ääntämme, ja harjoituksilla pyritään saamaan jokaisen oma ilmaisukapasiteetti jälleen käyttöön. Tein vokologian Pro Gradu tutkielmani psykofyysisistä ääniharjoitusmenetelmistä ja erityisesti näyttelijöiden koulutuksessa käytössä olevasta Linklater-menetelmästä.

VAPAATA ÄÄNTÄ ETSIMÄSSÄ: Linklater-äänikoulutuksen vaikutukset puheäänen perkeptuaalisiin ja akustisiin piirteisiin

Myös tässä blogiartikkelissa kerron luonnollisen äänen vapautumisesta:

Haluatko sinä vapaan äänen? 

TEKNOLOGIA LAULUNOPISKELUN APUNA

Teknologian tarjoamat mahdollisuudet kiinnostivat minua jo vuosia sitten, ja tarkastelin reaaliaikaiseen spektrianalyysiin perustuvia sovelluksia myös laulupedagogiopintojeni lopputyössä. En kylläkään ollut täysin varma niiden soveltumisesta laulunopetukseen. Nyt tiedostan että visuaalinen palaute saattaa tuoda hyödyllisen lisän laulutunteihin, joten ehkäpä otan ne joskus käyttöön myös omassa opetuksessani. Puhevalmennuksessa olen jo saanut nähdä, miten visuaalinen palaute täsmentää tavoitteiden määrittelyä ja auttaa oppijaa ymmärtämään puheääntään paremmin.

TEKNOLOGIAA LAULUTUNNILLE? – visuaalisen palautteen ohjelmat työvälineenä klassisen laulun opetuksessa

KOULUTUS

Valmistuin laulupedagogiksi Turun ammattikorkeakoulusta v. 2013 suoritettuani yhtye- ja orkesterimuusikon tutkinnon Tampereen konservatoriossa. Vokologiksi ja filosofian maisteriksi valmistuin vuonna 2017. Ammattiopintojeni jälkeen olen täydentänyt lauluosaamistani mm. seuraavilla kursseilla: pop-/jazz laulun täydennysopinnot Metropolia -ammattikorkeakoulussa, Core Sound Method -täydennyskoulutus Christa Renwallin ohjauksessa v. 2018, Estill Voice Training 5-day-course Helen Rawsonin ohjauksessa v. 2016 ja Anne-Marie Speedin ohjauksessa v. 2018, Laulustudio Laura Virtalan musikaalilaulukurssi, sekä klassisen ja pop/-jazzlaulun yksityistunnit ja mestarikurssit eri opettajien kanssa. Opettajan työkalupakkiani olen täydentänyt myös esiintymistaidon, musiikkiterapian, NLP:n ja improvisaation kursseilla.