Julkaistu alunperin 31.7.2018. Muokattu 11.10.2021

Tässä blogitekstissä kerron kamppailustani ison äänen kanssa. Olen kasvanut ääniongelmaisesta laulunopettajaopiskelijasta laulunopetuksen rautaiseksi ammattilaiseksi ja esiintyväksi taiteilijaksi. Lauluvalmennuksessani on käynyt satoja tyytyväisiä asiakkaita, niin laulun ammattilaisia, puoliammattilaisia kuin harrastajiakin. Omasta kokemuksestani ja lauluvalmennusteni kautta tiedän nyt, että kuka tahansa voi oppia hallitsemaan isoakin ääntä ja alkaa tehdä sillä musiikkia. Kerron oman tarinani, jotta sinä voisit oppia ymmärtämään omaa ääntäsi paremmin.

Kesällä 2018 seitsemäntoista vuoden uurastukseni palkittiin: pääsin viimein laulamisessa sille tasolle, jolle olen koko elämäni ajan halunnut päästä. Lauloin aariaa, jota olisin halunnut laulaa jo yli kymmenen vuotta sitten. Esitin sen, ja vieläpä hyvin sekä omasta että opettajani mielestä. Vihdoinkin. Myös yleisöltä sain palautetta, joka sai minut lähestulkoon itkemään.

Elämää lyyrisen sopraanon lokerossa

Aloitin laulunopiskelun siinä uskossa, että minulla oli upea pilli. Sitä nimitystä ammattilaispiireissä usein käytetään ääni-instrumentista. Jostain syystä kuvittelin, ettei minun tarvitsisi kuin laulaa. Ääneni kyllä kehittyisi ja vapautuisi aina vain täyteläisemmäksi isojen kappaleiden myötä. Kohta olisin jo Metropolitanin lavalla.

Toisin kävi: instrumenttini meni koko ajan enemmän ja enemmän tukkoon, mitä enemmän opin laulutekniikkaa. Kurkunpäätä piti pitää aisoissa, ettei se pomppisi korviin, ja hengitys oli vaikeaa saada alas. Laulaminen kävi aina työläämmäksi ja työläämmäksi.

Minua pidettiin lyyrisenä sopraanona: olin pitkä ja hoikka, luonteeltani rauhallinen ja yleensä hyväntuulinen. Sen vuoksi minulle valikoitui myös kepeää laulettavaa, vaikka olisin halunnut laulaa kuolemasta ja sydänsuruista. Minun ei kuitenkaan annettu sitä tehdä, sillä silloinen opettajani katsoi tällaiset laulut sopimattomiksi äänityypilleni ja kehitysvaiheelleni.

Jokin jäi kuitenkin kalvamaan. Olisin halunnut päästellä sydämeni kyllyydestä, revitellä, antautua laululle. Minulle annetun ohjelmiston kautta koin, että minua yritettiin rajoittaa eivätkä tunteeni olleet tärkeitä.

Lokeroinnista oli minulle haittaa myöhemminkin. Hiljaa laulaessa koin, että pillini on tukossa. Voimakkaasti laulaessa kurkkua kuristi, ja ääni muuttui helposti ylävireiseksi. Selkeästi artikulointi oli hankalaa, ja legaton eli pitkän linjan laulaminen onnistui todella huonosti.

Ensimmäinen edistysaskel oli, kun opin vapauttamaan leukani ja opin tuomaan kielen edemmäksi suussa. Toinen merkittävä edistysaskel liittyi laulujen tulkintaan: löysin ilmaisunhalun voiman kehoyhteyden kautta, ja se loksautti monta asiaa tekniikassa paikalleen.

Varsinaisen muutoksen äänessäni koin, kun pidin välivuoden ammattiopinnoista. Lähdin opiskelemaan puhetekniikkaa ja vokologiaa, tiedettä ihmisäänestä ja sen harjoittamisestä. Sitä opiskellessa tutustuin instrumenttiini ja sen toimintaan pala kerrallaan. Löysin äänestäni sellaisia sävyjä ja sellaisen skaalan dynamiikkaa, josta olin vain uneksinut.

Löysin myös äänenkäytön vaivattomuuden. Ymmärsin, että ääni voi syntyä todella pienestä impulssista, ja vasta tiiviin äänihuulisulun jälkeen sitä on helppo lähteä käsittelemään, paisuttamaan ja värittämään.

Pienestä impulssista aloittamista olin intuitiivisesti yrittänyt tarjota laulunopettajilleni, mutta se oli aina torjuttu. Jostain syystä ensimmäiset opettajani olivat sitä mieltä, että äänen kuuluu olla välittömästi kirkas ja voimakas. Tuota kirkkautta haettiin virheellisesti hengityksen kautta ja “sijoittamalla” ääntä eteen, ilman että kerrottiin, miten se konkreettisesti tehdään.

Tasapainoilua eri äänityyppien kanssa

Välivuoden jälkeen palasin lauluopintoihin ja jotakin oli muuttunut. Äänentuotto oli helpompaa ja vaivattomampaa kuin ennen. Hallitsin äänenkäyttöäni paremmin, ja kuvioiden laulaminen oli helpompaa.

Aloin kuvitella olevani subretti, sopraano joka laulaa korkeita, lyyrisiä ja liikkuvia sopraanorooleja. Laulaminen oli helppoa, mutta jotakin puuttui. Tuntui, kuin vain osa minusta olisi soinut. En keksinyt syytä, eikä opettajani tuntunut huomaavan mitään.

Vihdoin pääsin sellaiselle opettajalle, jonka opetusta ymmärsin ja johon luotin. Ääneni alkoi kehittyä huimaa vauhtia. Etenkin äänen keskiala vahvistui ja rohkaistuin laulamaan isommin. Pillini ei ollut enää tukossa, vaan etenkin puherekisteriin tuli vahvuutta jonka olin tiennyt olevan olemassa. En vain ollut osannut yhdistää sitä lauluun.

Hetkeksi tein loikkauksen mezzosopraanon puolelle, sillä ääneni alkoi kuulostaa aivan liian vahvalta lyyriseksi sopraanoksi. Löytämäni tummuuskin viittasi siihen suuntaan, ettei lyyrinen sopraano ehkä sittenkään olisi äänityyppini.

Mezzosopraanolle kirjoitetut aariat kuitenkin osoittivat, ettei tämä äänityyppi ollut sen parempi. Ylä-äänet alkoivat onneksi nopeasti aueta uudestaan ja ääneen tuli uutta kirkkautta, samalla kuin ylä-äänten laulaminen helpottui paljon. Loppututkintoni ammattikorkeakoulusta tein sopraanona. Palautteesta muistan, että olin “lyyrinen sopraano, jolla on dramaattisia sävyjä äänessään.” En kuitenkaan tiennyt, mitä minun kannattaisi laulaa, ja miten kehittäisin ääntäni oikein.

Loikkaus rytmimusiikin puolelle

Valmistuin laulupedagogikgi ja hylkäsin klassisen laulun moneksi vuodeksi. Sen sijaan löysin rytmimusiikin, popin, rockin ja soulin. Sen myötä kurkunpääni vapautui. Siihen asti olin vain kuvitellut kurkunpääni liikkuvan vapaasti, kun tosiasiassa kieli edelleen painoi sitä usein alaspäin. Kun opin pitämään kielen pois äänen tieltä, leuka rentoutui ja kurkunpää pääsi liikkumaan sävelkorkeuden mukaan.

Rytmimusiikin laulamisen ansiosta opin myös käyttämään twangia, jolla sain kirkkautta ääneeni. Edelleen teen paljon twang-harjoituksia, sillä niillä saan vahvistettua ääntäni turvallisesti. Myös klassiseen lauluun kuuluu twang, toki pienemmässä määrin kuin countrylaulajilla. Twang on tekniikka, joka tuo ääneen terävyyttä ja kirkkautta.

Rytmimusiikin laulaminen kehitti myös rintarekisteriäni edelleen. Tunsin hallitsevani ääntäni paremmin kuin ennen. Toisaalta mikrofoniin laulaminen vei pois paineen laulaa kovaa, jotta kuuluu. Huomasin, että lauluäänen syttymiseen tarvitaan itse asiassa hyvin pieni impulssi lihaksista.

Takaisin klassisen laulun pariin

Parin vuoden rytmimusiikki- ja coverbändijakson jälkeen aloin kaivata klassista laulua takaisin elämääni. Aloin treenata koloratuuriaarioita, ja yllätyksekseni ne nyt toimivatkin. Lauloin kuitenkin edelleen paljon lyyrisen sopraanon ohjelmistoa ja tunsin olevani hukassa ääneni kanssa.

Lauloin Mimin ja Paminan aarioita mestarikurssilla ja sain kuulla laulavani aivan liian kovaa. Kuulemma laulaisin itseni piippuun saman tien, jos jatkaisin näin. En ollut samaa mieltä. Tiesin, että äänessäni on voimavaroja, jotka täytyy vain saada esiin. En vain osannut vähentää voimakkuutta ilman, että pillini meni tukkoon.

Sitten tein tietoisen päätöksen: haluan oppia laulamaan hiljaisia ääniä yhtä kauniisti ja valovoimaisesti kuin Montserrat Caballé. Kuuntelin paljon hänen tulkintojaan, ja treenasin hänen tekemiään asioita lyyrisen sopraanon aarioissa. Jätin pois kaiken voiman ja odotin, että ääni syttyy itsekseen. Lisäsin tilaa vasta äänen sytyttyä. Aistin, mitä kehossani tapahtuu, kun voimistan tai hiljennän ääntä.

Se toimi: laulamisesta tuli näin paljon helpompaa. Ääneni oli kuitenkin vielä epätasainen. Voimakkaat äänet muuttuivat helposti ylävireisiksi, enkä ollut tyytyväinen saundiini. Samaan aikaan lauloin keskiaikaista kirkkomusiikkia kuoroni kanssa. Minulle sanottiin, että ääneni soi sitä kauniimmin, mitä ylemmäs menen. Nälkä korkeisiin ääniin kasvoi.

Se hetki, kun ensimmäistä kertaa tunsin olevani oopperalaulun ammattilainen

Eräällä kesäkurssilla sitten tapahtui jotakin täysin odottamatonta. Menin laulukurssille oppimaan musiikkia kansainvälisen uran tehneeltä oopperalaulajalta, taitavalta muusikolta ja upealta laulutaiteilijalta. En miettinyt ääntäni pätkääkään, vaikka tiesin kyseisen opettajan olevan äänen vapauttajana varsinainen velho.

Sanoin opettajalleni, että olen laulanut lyyrisen sopraanon ohjelmistoa ja saanut kuulla laulavani liian kovaa. Lisäksi kerroin, että korkeiden äänten laulaminen tuntuu nykyään hyvältä ja voisin laulaa niitä enemmänkin.

Lauloin ensimmäisellä tunnilla Paminan aarian, ja sain kuulla olevani ison lavan laulaja. Pamina oli minulle kuulemma aivan liian kevyttä. Minun kuului laulaa leveästi ja isosti omalla äänelläni. Äänessäni on enemmän voimaa ja läpäisykykyä kuin lyyrisellä sopranolla. Opettajani on tehnyt hienon kansainvälisen uran ja auttanut monia oopperalaulajia pääsemään huipulle, joten uskoin kaiken mitä hän sanoi.

Opettajani sanoi, että ääneni on kuin villi ori, joka kaipasi kesytystä. En kuitenkaan missään nimessä saisi pienentää itseäni. Minun tulisi laulaa sitä, mihin tunnen luontaista vetoa. Olisi tärkeää, että laulaisin sitä koko äänelläni, vahvasti ja tunteella. Silloin ääneni pääsisi vapautumaan.

Toiselle tunnille sain käskyn tuoda “jotain mistä olet aina haaveillut”. Toin Liun kuolonaarian Puccinin oopperasta Turandot. Se on lyyrisen sopraanon ohjelmistoa, mutta kuitenkin sieltä dramaattisimmasta päästä. Olin treenannut sitä vain itsekseni, mutta olin iloinen päästessäni laulamaan sitä nyt taitavan opettajan kanssa.

Ja mitä tapahtui: muutamilla musiikillisilla ohjeilla ääneni alkoi vapautua ja siihen tuli syvyyttä ja täyteläisyyttä, pyöreyttä ja tasaisuutta. Tunsin hallitsevani ääneni pienintä nyanssia myöten. Huomasin myös, että mikään sisälläni syntyvä emootio ei ole liikaa. Kaiken voin tuoda lauluuni ja auttaa sillä itseäni laulamaan vapaammin.

Myös korkeus löytyi, ja yläkerta soikin sitten vahvemmin kuin olisi koskaan uskonut. Koska olin laulanut lähinnä pianissimoja, yllätyin siitä miten vapaasti ja vahvasti ääni soi korkealla. Ei kuulemma ollut mitään epäilystä siitä, että olen dramaattinen koloratuurisopraano. Minun kuuluisi laulaa Konstanzea ja vaikka Yönkuningattaren aariaa, jos ne minua kiinnostavat. Niissä ääneni pääsee oikeuksiinsa ja kehittyy parhaaseen mahdolliseen suuntaan.

Lauloin seuraavalla tunnilla Konstanzen ensimmäistä aariaa ja se istui täydellisesti. Samalla vapautui lisää korkeutta ja voimaa, kun sain aarian musiikillisesti parempaan kuntoon. Lyyrinen ohjelmistokin alkoi saada ihan uusia sävyjä, kun ääneni heräsi eloon. Mikä parasta, tunsin, että voin tehdä äänelläni juuri sitä mitä haluan. Voin tulkita, voin yllättää ja voin koskettaa. Voin viedä yleisön toisiin maailmoihin ja tuoda taas takaisin. Voin tehdä taidetta.

Konsertissa lauloin Kuulan laulun Kesäyö kirkkomaalla ja Liun aarian. Esitys sujui loistavasti, ja tunsin että minulla oli vapaus ja rohkeus tulkita musiikkia. Ääneni vastasi kaikkeen mitä halusin. Sain sydäntälämmittävää palautetta laulustani.

Konsertin jälkeen olin varma siitä, että tätä minä haluan tehdä: laulaa oopperaa, oratorioita ja liediä ja valmentaa siinä muita. Auttaa ihmisiä löytämään oman äänensä suuruuden ja käyttämään sitä monipuolisesti, musiikkia herkästi ja intohimoisesti tulkiten. Auttaa jokaista vapauttamaan äänensä ja hallitsemaan sitä pienintä nyanssia myöten.

Missä mentiin pieleen?

Olen ollut pitkään epävarma ääneni kanssa. Minua on nolattu, mitätöity ja vähätelty. Olen kärsinyt refluksitaudista. Olen kärsinyt esiintymisjännityksestä. Unelmani ovat romuttuneet moneen kertaan. Silti olen jatkanut, sillä olen tuntenut että palkinto odottaa jossain.

Tarinani olisi varmasti mennyt osaksi toisin, jos minun olisi annettu laulaa sitä mitä halusin. En tarkoita, että minun olisi pitänyt saada laulaa Liun aariaa ensimmäisenä laulunopiskeluvuotenani. Sen sijaan uskon, että tiettyjen tunnekokemusten käyminen läpi laulun kautta olisi tehnyt minulle hyvää.

Aloitin laulunopiskelun samana vuonna, kun äitini sairastui rintasyöpään. Opettajani selaili laulukirjaa ja löysi sieltä monta kuolemaan liittyvää kappaletta. Tunsin houkutusta tarttua niihin, mutta opettajani käänsi nopeasti sivua. Ne olivat kuulemma liian synkkää laulettavaa nuorelle tytölle. Kuuliaisena opiskelijana tottelin opettajaani.

Olisin halunnut käsitellä surua laulun kautta. Minulla on koulukiusaamistaustaa ja kerran olen ollut vähällä hukkua uima-altaaseen. Uskon että näiden tilanteiden herättämät pelot pyrkivät laulun kautta pintaan. Sen lisäksi, että olin huolissani sairaan äitini puolesta. Koska en osannut puhua surustani, olisin halunnut kohdata sen laulun kautta.

Viime viikolla tämä vanha muisto tuli mieleeni. Kerroin siitä ystävälleni ja kollegalleni, tanssiliike-terapeutti Maria Svanille. Maria oli sitä mieltä, että vahvaa sisäistä tarvetta olisi aina kuunneltava. Jos opiskelijalla on vahva sisäinen tarve laulaa jotain kappaletta, sillä voi olla jokin kehitystehtävä, jota ei kannata sivuuttaa. Jos tarve sivuutetaan, myös tunnekokemus mitätöityy ja seuraa uusi trauma. Koska emme koskaan voi padota vain yhtä tunnetta, tulin luultavasti rajoittaneeksi koko tunneskaalaani ja lukinneeksi samalla hengitystäni.

Symbolinen työskentely musiikin kautta tarjoaa turvallisen kehyksen kohdata ja käsitellä erilaisia tunteita. Musiikki on mitä loistavin keino siihen. Samoilla linjoilla oli opettajani kesäkurssilla. Hän sanoi, että laulajan tulisi aina laulaa sitä, mihin hän luontaisesti tuntee vetoa. Silloin ääni pääsee vahvistumaan ja kehittymään terveesti. Laulamisen kautta voi käsitellä turvallisesti omia traumojaan, ja moni laulaja niin tekeekin. Se tuo laulamiseen sielua ja persoonaa.

Mikä auttoi?

Laulupedagogiksi valmistumisen jälkeen tein aktiivisesti työtä myös mieleni vapauttamisen kanssa. Kävin lauluun ja onnistumiseen liittyviä uskomuksiani läpi NLP-kurssilla ja opettelin muuttamaan rajoittavat uskomukset positiivisiksi. Kävin psykoterapiassa sairastuttuani uupumukseen muutama vuosi sitten. Hoidin kehoani TRE-terapiassa, johon oli yhdistetty autenttista ääntä. Kävin EFT:ssä vapautumassa tunnelukoistani. Tutustuin itseeni laulajana ja tulkitsijana Core Sound Methodin kautta.

Kehitin järjestelmällisesti myös ääntäni. Kävin Estill-kursseilla saadakseni uusia työkaluja harjoittelemiseen. Kuuntelin eri laulajia ja mietin, mitä he tekivät laulaessaan. Tartuin sellaisiin kappaleisiin, jotka ensi kuulemalta vaikuttivat mahdottomilta. Koko ajan kokemukseni pystyvyydestä vahvistui.

Annoin itselleni luvan unelmoida konserteista, joissa seison isolla lavalla, laulan täydellisesti ja yleisö on haltioissaan. Opettelin koloratuuria, legatoa, tarinankerrontaa. Tärkeintä oli, että tartuin aina sellaisiin kappaleisiin, jotka sillä hetkellä houkuttelivat eniten.

Valmentaessa muita opin myös itse. Opin sanoittamaan kehollisen kokemukseni ja toistamaan sen yhä uudelleen. Huomasin omassa laulussani puutteita samalla kun autoin muita, ja korjasin niitä sitä mukaa itseltäni. Aloin uskoa siihen mitä opetin, ja toimia sen mukaan.

Vastuunotto omasta laulajuudesta oli minulle tärkeä askel. Aloin luottaa siihen, että todella pystyn itse harjoittelemaan tuloksekkaasti ja kehittymään. Ymmärsin, että pienin askelin pääsen eteenpäin itsekin, ilman opettajan apua. Tein myös suunnitelman siitä, millaista apua ottaisin ammattilaisilta vastaan. Kävin kursseilla, jotka minua kiinnostivat, ja tein harjoituksia, joista minulle oli eniten hyötyä.

Koska olen tehnyt paljon töitä mieleni kanssa, hermostoni on rauhoittunut ja aivojeni plastisuus lisääntynyt. Se tarkoittaa sitä, että halutessani saan isonkin muutoksen aikaan nopeasti. Myös opettajani oli ihmeissään siitä kehityksestä, joka viikon aikana tapahtui. Olin siitä sanomattoman kiitollinen, ja kuitenkin ymmärsin että niin kuului tapahtua. Minun kuului löytää laulajuuteni juuri nyt. Ilman järjestelmällistä itseni ja ääneni kehittämistä se ei olisi ollut mahdollista.

Miten voin auttaa sinua?

Jos kamppailet oman äänesi kanssa, autan sinua mielelläni. En lokeroi sinua tiettyyn äänityyppiin ja ohjelmistoon. Sen sijaan ohjaan sinua sen ohjelmiston pariin, johon tunnet vetoa, olettaen että se sopii taitotasoosi ja äänialaasi tällä hetkellä. Autan sinua tekemään sen turvallisesti ja ilmaisemaan sen kautta tunteitasi. Yksinkertaisilla tekniikkaharjoituksilla opit toistamaan onnistuneen prosessin aina uudelleen ja uudelleen.

Haluan antaa sinullekin mahdollisuuden laulaa niin, että olet siihen itse tyytyväinen. Kanssani opit tuntemaan oman äänesi, ja löydät sinulle sopivaa laulettavaa. Voit kehittää ääntäsi siihen suuntaan, joka sinua kullakin hetkellä kiinnostaa. Sisäinen tarpeesi on tärkein omalle voimaantumisellesi ja äänesi kehittymiselle. Samalla kun vapaudut tunteisiin liittyvistä lukoista, myös instrumenttisi vapautuu. Jos jokin kappale on mielestäni sinulle täysin epäsopiva, perustelen mielipiteeni aina huolellisesti.

Olen myös perehtynyt ihmismielen toimintaan, joten voin auttaa sinua vapautumaan lauluasi rajoittavista uskomuksista. Opit harjoittelemaan tehokkaasti ja tuloksekkaasti ja nauttimaan joka hetkestä. Opit esiintymään uskottavasti ja itsevarmasti, ja alat viihtyä oman äänesi kanssa lavalla.

Valmennan laulua sekä Oulussa että verkkovälitteisesti mistä päin Suomea tahansa.

Tule lauluvalmennukseen

Haluatko päästä sinuiksi oman äänesi kanssa? Haluatko löytää äänesi voimavarat ja löytää sinulle sopivaa laulettavaa niin treenimielessä kuin esitettäväksikin? 

Tutustu Rohkeasti laulamaan -valmennukseen tällä sivulla ja ota minuun yhteyttä, niin ruvetaan hommiin!