5 vinkkiä kauneimpiin joululauluihin

Istut kirkonpenkissä. Penkki tuntuu kovalta jo nyt. Hypistelet käsissäsi Kauneimpien joululaulujen lauluvihkosta ja huokaat syvään: vihdoinkin pääset rentoutumaan laulun parissa ja nauttimaan yhteislaulun taiasta. Päätät unohtaa epämukavan asennon ja keskittyä laulamiseen. Onhan nyt joulu tulossa, ja sinä olet vihdoin päässyt laulamaan lempijoululaulujasi.

Mutta jokin ei nyt suju. Kanttori aloittaakin ensimmäisen laulun todella korkeasta äänestä. Sinun on vaikea päästä oikeaan ääneen ja laulun nautinto onkin yhtäkkiä tipotiessään. Sinua harmittaa, sillä haluaisit laulaa mutta kurkkuun alkaa sattua jo toisen kappaleen aikana.

Miksi joululaulujen laulaminen ei onnistu?

Monet kauneimmista joululauluista on sävelletty aikana, jolloin ihmiset olivat vielä tottuneita laulamaan erilaisia lauluja kuin nykyään – ja paljon! Vanhat kunnon Sibeliukset ja muut klassikot menevät niin korkealta, ettei pelkästään radion tahtiin pophittejä laulavalla ole niihin mitään jakoa ilman kunnon laulutekniikkaa.

Korkealta laulaminen saattaa nimittäin olla todella vaikeaa ilman tiettyjen perusasioiden haltuunottoa. Vai onko sinulle joku joskus kertonut, miten voit hengitystuen avulla auttaa laulusi sujumista, tai missä asennossa kielesi tulisi olla suusi sisällä, jotta saisit lauluäänesi toimimaan vapaasti?

Onneksi aina voi harjoitella, ja oppiminen voi olla hyvinkin nopeaa hyvän opettajan kanssa. Laulaminen on yksinkertaistettuna lihastoimintoja, ja jos olet oppinut ajamaan pyörällä tai tekemään käsitöitä, opit varmasti myös laulamaan niin, ettet rasita kurkkuasi ja voit ilman hengästymistä ja kiristyksiä nauttia vapaasti kulkevasta ja resonoivasta lauluäänestäsi.

Näin saat joululaulut sujumaan helpommin:

  1. Tarkista laulaessa, että niskasi pysyy pitkänä. Pään asento vaikuttaa lauluun, ja alaspäin roikkuva pää tai eteen työntyvä leuka voi häiritä äänihuulten vapaata toimintaa etenkin tottumattomalla laulajalla. Pitkä niska ei suinkaan tarkoita ylöspäin kurkottelua, vaan pituutta tulisi aistia etenkin niskakuopan ja lapaluiden vällsellä alueella. Kun laulat, pidä laulunsanat tai nuotit katseen korkeudella ja kuvittele takaraivoosi lanka, josta joku vetää sinua hellästi kohti kattoa.
  1. Rentouta leuka ja huulet. Jumittava leuka tai kireät huulet haittaavat erityisesti korkeisiin ja mataliin ääniin pääsemistä, sillä ne provosoivat kurkunpäätä ja nielua kuromaan umpeen. Pidä huulet rentoina ja varmista, että ylä- ja alaposkihampaat ovat aina laulaessa vähintään hammasharjan mentävän välin etäisyydellä toisistaan.
  1. Laita kieli töihin. Suun takaosassa möllöttävä kieli tekee laulamisesta työlästä ja haittaa etenkin suomalaisten lauluintoa takaisten vokaaliemme takia. Nosta kielen laidat kohti yläposkihampaita ja tarkista, ettei kielenkantasi painu kohti kurkkua. Kokeile myös laulaa kevyemmin, aivan kuten matkisit lasta – silloin kieli pysyy luontevasti hieman tavallista edempänä ja laulu luistaa mukavammin.
  1. Unohda hypyt. Pään kurottaminen ylös korkeissa äänissä tai leuan painaminen alas matalissa on varma keino vaikeuttaa laulua, sillä se aiheuttaa jännityksiä kurkunpäähän ja haittaa sen vapaata liikkuvuutta. Kuvittele mieluummin kaikki sävelet samalle tasolle ja pidä niskasi rentona. Todellisuudessa nimittäin äänihuulet venyvät korkeissa äänissä niskan suuntaan, eikä korkeiden äänten kurkottelu auta mitään vaan päinvastoin.
  1. PIdä hauskaa. Laulaminen ei ole ryppyotsaisten puuhaa, joten se sujuu huomattavasti helpommin, kun päästä irti itsesi arvostelemisesta ja antaudut nauttimaan musiikista. Joskus myös pieni liike laulamisen lomassa auttaa: napsuttele reippaissa lauluissa sormiasi musiikin tahtiin tai taputa vaikka reiteesi rytmiä kämmenellä.
  2. Unohda kaikki edelliset ohjeet ja nauti siitä, miten ääni resonoi laajalla kehossasi ja tulee ulos vapaasti ja juuri sellaisena kuin tulee. Päästä mielikuvituksesi valloilleen ja uppoudu laulun tarinaan – tunneilmaisu auttaa joskus myös vapauttamaan hengitystä ja tukemaan paremmin lauluasi.

Helpota äänentuottoasi ja vapauta korkeat äänesi Laulu liikkeelle -valmennuksessa!

Lauluääni kehittyy vain säännöllisellä harjoittelulla. Laulu liikkeelle -valmennus on matka, jolla opit mm.

  • luottamaan lauluääneesi joka tilanteessa
  • tuottamaan ääntä laulussa helposti ja kestävästi
  • rentouttamaan jännitykset leuastasi ja kielestäsi niin, että ääni soi paremmin
  • laulamaan sekä korkeita että matalia ääniä terveesti, hyvällä tekniikalla ja eri voimakkuuksilla
  • löytämään sinulle sopivaa laulettavaa
  • nauttimaan harjoittelusta ja esiintymisestä
  • tulkitsemaan lauluja aidosti ja persoonallisesti sekä välittämään kuulijoillesi vahvaa tunnetta laulun kautta

Lähde mukaan nyt ja lahjoita samalla naiselle ammatti Afrikassa tai Aasiassa

Lahjoitan jokaisesta ostetusta kurssista 30 € Naisten pankille kampanja-aikana . Ostamalla valmennukseni autat naisia Afrikassa ja Aasiassa saamaan ammatin – voimauttaen perheitä ja yhteisöjä.

Bonuksena kurssilla saat Arkihuolesi kaikki heitä -joululauluhaasteen. Saat myös kutsun MAKSUTTOMAAN joululaulupajaan verkossa. Lisäbonuksena lähetän sinulle lahjakortin, jolla voit ilahduttaa ystävääsi samalla kurssilla – täydellinen joululahja, ja voitte jakaa oppimisen haasteet ja ilot yhdessä.

Kurssin voit maksaa myös osissa. Kampanja päättyy 12.12.2023. Tilaa kurssi täältä.