Astuin sisään n. 30 neliön tilaan, joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Osa istui tuoleilla, osa seisoskeli seinän vieressä. Eri puolilta huonetta kuului puheensorinaa. Vasemmalta puoleltani kuului Toscan aariaa, siellä oli selvästi koelaulu juuri menossa. Huoneen perällä oikealla taas oli ovi, jonka takaa kuului ääniharjoituksia: siellä ilmeisesti minäkin ääneni lämmittelisin ennen suoritustani.
Sain kuulla, että aikataulusta oltiin noin tunti myöhässä. Kysyin tietä wc:hen ja minut neuvottiin lämmittelyhuoneen läpi. Ääntään avaamassa ollut laulaja näytti hermostuneelta. Lämmittelyhuoneen nurkassa vessajonossa olleet tytöt juttelivat kovaäänisesti. Asioituani palasin odotustilaan, parkkeerasin sohvannurkkaan ja aloin odottaa omaa vuoroani jutellen muiden sohvalla istuvien kanssa.
Vihdoin lähestyi vuoroni esiintyä. Lämmittelin ääneni siihen varatussa tilassa. Huoneen toisessa nurkassa joku vaihtoi vaatteita, ja vessasta kuului supinaa, naurua ja meikkipussien kahinaa. Vihdoin astelin saliin, joka ei ollut harjoitusluokkaa kummempi. Tervehdin tuomaristoa, esittelin itseni ja aariani ja aloitin laulun.
Hetken laulettuani höristin korvani: pianisti lauloi mukana! Ei mitenkään säännöllisesti tai tarkoituksellisen kuuloisesti, vaan satunnaisesti, epävireisesti ja erittäin häiritsevästi. Pidin itsepintaisesti ajatukseni aariassa ja lauloin sen kunnialla läpi. Onnistuin luomaan Donna Annasta uskottavan tulkinnan. Aarian päätyttyä toinen raadin jäsenistä totesi minulle ykskantaan “kiitos” ja poistuin koelaulutilasta.
Koelaulu onnistuu, kun valmistaudut hyvin etukäteen
Näin suurta luksusta oli koelaulutilanne Milanossa, kansainvälisessä Nuovocanto-kilpailussa. En päässyt karsintakierrosta pitemmälle, mutta se ei juurikaan harmittanut minua. Olin laulanut oman tasoni mukaisesti paineesta huolimatta. Se riitti. Kilpailuun osallistuneista laulajista useampi sata jäi ilman semifinaalipaikkaa.
Kilpailut kysyvät osallistujalta erityisesti paineensietokykyä, ja onnistumiseni tositilanteessa oli hyvän valmistautumisen ansiota. Aloitin huolellisen valmistautumisen noin kuukautta ennen kilpailua, ja siitä kilpailupäivään asti harjoittelin lähes joka päivä, aina ajatuksella ja tietyin itselleni asettamin välitavoittein. Käytin apunani NLP-harjoituksia (neuro linguistic programming), EFT:tä ja Janet Williamsin kirjaa “Nail your next audition”, joka osoittautui suureksi hyödyksi kilpailuun valmistautumisessa. Mukanani kulki myös harjoituksesta toiseen muistikirja, johon kirjasin havaintojani ja ajatuksiani kehittymisestäni.
Tässä blogipostauksessa esittelen tärkeimmät keinot, joilla pystyin pitämään pään kylmänä koelaulutilanteessa ja nauttimaan suorituksestani vieraassa paikassa, monen tunnin odottelun jälkeen.
Koelaulu edellyttää valmistautumista äänen, kehon ja mielen tasolla
1. Mieti lopullinen tavoitteesi
Mieti, mitä oikeasti laulu-urallasi/lauluharrastuksessasi tavoittelet. Mistä tiedät, että olet päässyt tavoitteeseesi? Millaista elämäsi on sitten, kun tavoitteesi on toteutunut? Miltä elämä tuntuu, kuulostaa, näyttää, tuoksuu ja maistuu? Mistä arkesi koostuu? Keitä tapaat päivän aikana? Millaisia ajatuksia ajattelet? Kirjoita ajatuksiasi ylös muistikirjaasi ja fiilistele tätä tilannetta mahdollisimman usein, kuin se olisi jo totta.
2. Kirjoita itsellesi voimalauseita
Muistele, miltä esiintyminen tuntui, kun kaikki sujui parhaalla mahdollisella tavalla. Miltä äänesi silloin kuulosti ja mitä tunsit laulaessasi? Voit kirjoittaa aluksi menneeseen aikamuotoon: “ääneni täytti salin”, “ääneni soi kirkkaasti”, “laulaminen tuntui helpolta ja vaivattomalta” jne. Muuta nämä sitten itsellesi voimalauseiksi: ääneni täyttää salin, ääneni soi kirkkaasti, laulaminen tuntuu helpolta ja vaivattomalta jne.
Koska nämä asiat laulussasi ovat olleet sinulle totta joskus, mikseivät ne voisi olla sitä myös uudestaan? Kirjoita voimalauseet muistikirjaasi ja puhu näitä ääneen aina, kun tarvitset vahvistusta onnistumiseesi.
3. Tee jokaista laulettavaa kappaletta varten yksi päätavoite ja viikoittaiset välitavoitteet
Jaa harjoittelusi isoihin kappalekohtaisiin tavoitteisiin ja niiden välitavoitteisiin. Iso kappalekohtainen tavoite voi olla vaikkapa “laulan kappaleen oikeassa tempossa luontevasti fraseeraten ja ilmaisukykyisesti ” tai “laulan kappaleen loppunousun vakuuttavasti ja niin, että tunne välittyy”. Mitä vain, mikä saa sinut innostumaan harjoittelemisesta. Iso kappalekohtainen tavoite pysyy samana koko kuukauden ajan.
Jaa sitten harjoittelu 4 eri osa-alueeseen: tekniseen tarkkuuteen, sisäiseen tietoisuuteen, mielen vahvuuteen ja ilmaisun vapauteen. Tee kaikista osa-alueista välitavoitteet ensimmäiselle viikolle. Tekninen välitavoite voisi olla “laulan kappaleen korkeimman äänen vahvasti”, helposti ja puhtaasti, sisäisen tietoisuuden tavoite taas “pysyn laulun tunnelmassa koko kappaleen ajan” jne.
Laula koelaulukappaleet viikoittain läpi, niin kuin esittäisit ne raadille. Nauti laulamisesta, tulkitse, esiinny. Jos sinulla on mahdollisuus saada pianisti sinua säestämään, pyydä hänet paikalle. Äänitä laulusi ja arvioi äänityksen perusteella onnistumistasi välitavoitteissa asteikolla 1–10. Kirjaa muistiin myös äänitykselle antamasi arvosanat.
4. Löydä omat parhaat ääniharjoituksesi
Kokoa itsellesi ääniharjoituspankki. Aina kun löydät hyvän ääniharjoituksen, kirjaa se muistiin. Kirjoita itsellesi lista niistä harjoituksista, jotka teet koelaulupäivänä ideaalitilanteessa, eli silloin kun ääni kulkee vaivattomasti ja laulaminen tuntuu hyvältä. Kirjoita toinen lista harjoituksista, jotka teet kun sinulla on vain vähän aikaa. Kolmanteen listaan kokoa harjoituksia, jotka auttavat sinua selviämään myös tilanteista, jolloin kroppa ja mieli ovat jumissa ja tarvitset tavallista enemmän virittäytymistä.
Koelaulutilanteessa odottelu ja yllättävät aikataulumuutokset tekevät sen, että oman vireystilan säätelyn taidot nousevat arvoon arvaamattomaan. Mieti, miten saat vireystilasi tarvittaessa nopeasti ylös: hyppimällä, lukemalla voimalauseita, miettimällä kappaleen tunnelmaa jne. Samoin mieti, miten saat vireystilaa tarvittaessa laskemaan: meditaatiolla, voimalauseiden lukemisella, hengitysharjoituksilla jne. Kirjaa myös energiatasoa nostavat/laskevat aktiviteetit muistiin.
5. Opeta mieltä onnistumaan
Oikeanlaisen laulumoodin löytäminen koelaulutilanteessa voi olla yllättävän haastavaa. Saattaa olla, että olet juuri odottanut puolitoista tuntia pienessä, meluisassa huoneessa. Yhtä hyvin saattaa olla, että aikataulusta ollaan yllättäen paljon edellä, ja sinut napataan heti saavuttuasi laulamaan.
Olen kokenut molemmat tilanteet, ja molemmissa läsnäolon ja optimaalisen vireystason palauttavat tekniikat ovat hyvin tarpeellisia. Minua auttoivat paljon triggersanat, joita Janet Williams neuvoi kirjassaan keksimään jokaiseen lauluun erikseen. Myös mielikuvaharjoittelusta oli apua: kävin mielessäni moneen kertaan läpi onnistuneen koelaulusuorituksen. Elin sen läpi mielessäni ja kehossani, joten tiesin olevani valmis, kun astuisin tuomariston eteen.
6. Esiinny koeyleisölle
Eräs tärkeimmistä valmistautumiskeinoista oli laulaa koeyleisölle. Pidin kaksi harjoituskoelaulua, toisen Viikin kirkossa Helsingissä ja toisen Tampereella Tuomiokirkon alasalissa. Halusin saada tilanteesta mahdollisimman autenttisen, joten en ollut harjoitellut pianistin kanssa etukäteen. Pianisti oli saanut itsenäisesti tutustua nuotteihin sen verran, kun oli nähnyt tarpeelliseksi.
Harjoituskoelaulussa esiinnyin yleisölle, kuin kyseessä olisi ollut koelaulutilanne: esittelin itseni ja laulettavan kappaleen ennen laulamista. Olin pyytänyt etukäteen yleisössä olevaa tuttavaani toimimaan “raatina” ja kysymään minulta, mitä seuraavaksi laulaisin. Laulamisen jälkeen sain palautetta ja vinkkejä, joilla voisin vielä hioa suoritustani.
7. Valmistaudu koelaulupäivään huolella
Päätä ajoissa, miten aiot pukeutua ja selvitä reitti koelaulupaikalle, jos olet vieraassa kaupungissa. Huolehdi, että sinulla on koelaululaukku pakattuna hyvissä ajoin: nuotit, evästä ja vesipullo. Hyvä on olla mukana myös lankaa ja neulaa tai hakaneuloja äkillisten ratkeamien takia vaatteissa, samoin kuin varasukkahousut, jos esiinnyt mekossa.
Avaa ääni hyvin jo kotona. Jos koelaulu on vasta päivällä tai illalla, kuten minulla oli, on hyvä lämmitellä ääni kunnolla aamusta ja päivän mittaan aina silloin tällöin uudestaan. Tässä muistiinkirjaamasi ääniharjoitukset ovat hyvä apu: valitse joko ideaalitilanteen harjoitukset tai ne, jotka teet silloin, kun tarvitset lämmittelyä tavallista enemmän.
Koelaulu onnistuu, kun luotat itseesi
Tärkeintä koelaulussa on luottaa omaan osaamiseensa ja nauttia esiintymisestä, sillä et voi päättää, mitä raati valitsee. Joskus vain olet väärää tyyppiä, joskus taas muut hakijat ovat sinua kokeneempia tai yksinkertaisesti parempia laulajia. Kuitenkin, kun tiedät laulaneesi oman tasosi mukaisesti, olet onnistunut tavoitteessasi.
Ja kuten edeltä huomasit, koelauluissa ja kilpailuissa olosuhteet voivat olla mitä sattuu. Kun vielä yhdistät siihen mahdollisen matkustamisen, vieraassa paikassa nukkumisen ja pelipaikalle suunnistamisen, voit olla varma, että kaikki mielenhallinnan keinosi tulevat hyvään käyttöön.
Koelaulupäivänä luin moneen kertaan affirmaatioitani, mietin jokaisen kappaleen triggersanoja ja tein erilaisia keskittymisharjoituksia jo hotellihuoneessa. Matkalla koelaulupaikalle kävin vielä mielessäni onnistuneen koelaulusuorituksen moneen kertaan läpi. Tunnin ratikkamatkan aikana sen ehti tehdä oikein hyvin.
Paikalla juttelin muiden osallistujien kanssa, jotta saisin hetkeksi ajatukset pois omasta suorituksestani. Kuuntelin myös muiden lauluesityksiä seinän läpi ja totesin, etten ollut mitenkään väärässä paikassa. Monet laulajat olivat omaa tasoani, osasta taas kuului että sekä kilpailu- että oopperalavakokemusta oli kertynyt rutkasti enemmän. Kun vihdoin pääsin lavalle, tiesin että laulaisin ja hyvin ja se riittäisi.
Ja niin kävi, tosin epävireisesti mukana hyräilevään pianistiin en ollut osannut varautua. Mutta siinäkin tilanteessa keskittyminen omaan suoritukseen ja musiikkiin oli niin vahvaa, ettei se haitannut.
Olen opettanut näitä samoja valmistautumiskeinoja asiakkailleni koelauluun tai konserttin valmistautuessa, ja moni on kertonut saaneensa niistä paljon lisää varmuutta oloonsa ja onnistunut niiden avulla hyvin. Kannattaa ehdottomasti palkata valmentaja avuksi tärkeissä tilanteissa: itsekin kävin ohjelmistoa läpi ammattilaisten kanssa sekä näyttelijäntyön että musiikin ja laulutekniikan näkökulmasta, ja se todellakin kannatti.
Jutun kuvat: Liisa Karling/Studio Karling