Kyllä muuten kehtaan!

Me hupsut suomalaiset olemme taitavia häpeämään asioita, muun muassa laulamista. Häpeäminen saattaa joskus haitata oppimista, joten siitä olisi tärkeää päästä eroon. Oma keinoni saada oppilas unohtamaan häpeänsä on hauskuus. Jos oppija kokee harjoittelun mielekkäänä ja innostavana, häpäen tunteet on helpompi jättää syrjään.

Ääni on erottamaton ja henkilökohtainen osa meitä ja siksi herkkä arvostelulle. Ääniharjoitukset voivat aluksi tuntua kiusallisilta, koska olemme tottuneet kuulemaan ja kokemaan äänemme tietyllä tavalla eri tilanteissa. Harjoittelu edellyttää, että uskaltaudumme katsomaan, mitä tuon kaiken totutun takana piilee. Mutta ensin pitää kehdata.

Miten uskaltautua harjoittelemaan häpeästä huolimatta?

Millä se häpeänpeikko sitten selätetään? Opettaessa pyrin siihen, että äänenkäytön harjoittelu on mukavaa. Vaihtelevat harjoitukset ja leikillinen suhtautuminen omaan ääneen tekevät oppimisesta hauskaa ja mielekästä. Hauskuus ei nimittäin vähennä harjoitusten tehokkuutta – päinvastoin. Tieteellisesti tutkitut ja vuosikymmentenkin aikana toimiviksi koetut harjoitukset toimivat usein jopa paremmin, kun niihin tuo raikkaan tuulahduksen leikin keinoin.

Tiede on hyvä apuväline, mutta puhe- ja laulutekniikassakin tärkeämpää on kokeminen ja aistiminen. Klassista täryharjoitusta opettaessa voisin kertoa oppilaalle, että semiokkluusion käyttö harjoittelussa stabiloi hengitystä ja edistää ääntöbalanssia inertiivisen reaktanssin vaikutuksesta. Tieteen kieli vain ei motivoi ketään harjoituksen tekemiseen, vaikka kuinka selittäisin äänentuottomekanismin toimintaperiaatetta.

Ole avoin kehosi aistimuksille

Tehokkaampaa on havainnoida sitä, miltä ärrän päristely tuntuu rintakehässä ja kyljissä, ja miten se kirkastaa ääntä ja saa sen kulkemaan vapaammin. Jos täry ei lähde lähde toimimaan, voidaan käteen ottaa kuvitteellinen leikkiauto ja ruveta pikkulapsen tavoin kiihdyttämään ja kurvailemaan sillä. Leikkiin antautuessamme saatamme huomata, että ääni kulkeekin yhtäkkiä paljon vaivattomammin.

Äänen harjoittaminen voi joskus olla välineurheilua, ja mukavaa sellaista. Käytän opetuksessa usein erilaisia apuvälineitä, kuten jumppapalloa tai tasapainolautaa. Kuntosalilta tutut välineet tuovat harjoitteluun sekä konkretiaa että vaihtelevuutta. Myös äänen yhdistäminen liikkeeseen tai johonkin uuteen mielikuvaan auttaa heittäytymään harjoitukseen ja havainnoimaan kehoa uudella tavalla.

Unohda turha asiallisuus

Meidät on ala-asteelta lähtien kasvatettu olemaan asiallisia. Leikki on tehokas keino rikkoa sovinnaisen ja totutun kaavaa: se haastaa meidät unohtamaan sosiaaliset roolimme ja keskittymään nykyhetkeen. Yhtäkkiä huomaammekin, että pystymme moniin asioihin, joista emme osanneet edes haaveilla. Uudesta opitusta taidosta voimmekin olla häpeilemättömän ylpeitä. Silloin se häpeänpeikkokin luikkii koloonsa ja tyytyy korkeintaan mulkoilemaan meitä sieltä suu mutrulla.