Ääni kertoo kehosi tilan – Nämä 5 keinoa parantavat terveyttäsi ja auttavat ääntäsi

Ääni kertoo yhtä, mutta sanat toista? Oletko sinä huomannut, että työkaveri astuu sisään ja sanoo “iloisesti” huomenta. Äänessä on kuitenkin kireyttä, josta vaistomaisesti tiedät, että hän on huonolla tuulella? Ääni kertoo hyvinvoinnistasi ja paljastaa enemmän kuin sanat. Työkaverisi kireä olo leviää äänen välityksellä koko kahvihuoneeseen, ja ennen kuin huomaattekaan koko porukka hengittää jännittyneemmi ja lukitsee leukaperiään.

Äänesi on hyvinvointisi mittari! Ääni kertoo laumalle, mitkä tunteet ovat pinnassa. Kun puhutaan työilmapiiristä, se on ääni, mikä siellä ilmassa värähtelee ja resonoi myös kuulijan kehossa levittäen tunnetiloja ihmisestä toiseen. Lue nämä viisi keinoa, jotka vaikuttavat suoraan äänesi sointiin ja samalla parantavat merkittävästi henkistä ja fyysistä jaksamistasi.

1. Rentouta apuhengityslihakset ja vapaudu niska-hartiaeudun kireyksistä

Kireä ääni kertoo mahdollisesti siitä, että hengitys on pinnallista. Apuhengityslihakset on suunniteltu toimimaan vasta, kun peto hyökkää savannilla! Ei kahvihuoneessa työkaverin negatiivisiä kommentteja kuunnellessa. Ei päätteen ääressä, kun tuskailet juuri kirjoittamasi sähköpostin häviämistä ennen kuin ehdit sitä lähettä. Ei oppilaiden, yleisön tai valmennettavien edessä puhuessasi. Nämä uhat eivät ole fyysisiä, mutta saavat kehossa aikaan saman stressireaktion. Lue tämä artikkeli, jos haluat oppia tiedostamaan palleasi liikkeen hengittäessä: Miten pallea ja niska-hartiajännitykset liittyvät yhteen? 

2. Opettele säätelemään vireystilaasi hengityksen avulla!

Vagus on nyt pop! Ensin tuli faskiat, nyt vagus. Jos et vielä törmännyt tähän parasympaattisen hermoston ykköshermoon, tulet varmasti törmäämään siihen jatkossa. Joka tapauksessa, se asuu sisälläsi ja tunnet sen tiedostamattasi. Ääni kertoo vireystilastasi paljon. Vireystilansäätely on monimutkainen prosessi, mutta yritän yksinkertaistaa asian selkeämmäksi. Autonominen (eli tahdosta riippumaton hermostomme) sisältää kaksi päähaaraa: Kaasun (sympaattinen hermosto) ja jarrun (parasympaattinen hermosto). Jos kehosi on stressaantuneessa tilassa, parasympaattisen hermoston, mukaan lukien kiertäjähermo vagus, toiminta vaimenee ja häiriintyy. Tämän voit aistia siitä, että keho käy ylikierroksilla. Kaasu on ottanut vallan. Kun parasympaattinen hermosto ei ole riittävän aktiivinen suhteessa sympaattiseen hermostoon (kaasuun), kärsit monenlaisista stressiin liittyvistä fyysistä oireista, jotka aiheuttavat ääneesi kireyttä ja rajoittavat ilmaisuasi. Hyväksi onneksi parasympaattista hermostoa voi aktivoida maailman helpoimmalla ja yksinkertaisemmala keinolla – hengityksellä. Pitkä ja loppuun asti huokaistu uloshengitys ikään kuin halaa kehon keskustassa kulkevaa vagushermoa saaden sen aktivoitumaan. Opettele tästä artikkelista helppo liike vireystilan säätelyn ja hengityksen tueksi: Helppo liike vireystilan säätelyyn

3. Vapauta lonkankoukistajat, saat välittömästi rennomman äänen!

Vagushermo liittyy olennaisesti myös lonkankoukistajista suurimpaan, psoas majoriin. Oletko huomannut, että kun olet varuillasi henkisesti tai fyysisesti, asentosi muuttuu hieman enemmän etukumaraksi? Kehossa tapahtuu toki muitakin muutoksia, mm. hartiat nousevat korviin tai rintakehäsi lysähtää alas. Kehollamme on taipumus käpertyä uhkaavissa tilanteissa. Käpertymiselle/lamaantumiselle vaihtoehtoisia malleja ovat taistelu tai pakeneminen, joista ainakin viimeinen heijastuu suoraan lonkankoukistajiin. Psoas aktivoituu, kun valmistaudut ottamaan askelta pakoon. Asia ei kuitenkaan ole vielä tässä! Kerroin juuri, miten mielesi vaikuttaa kehoon. Yllätys yllätys, homma toimii myös toisinpäin! Se, miten lonkankoukistajasi voivat ja mitä ne puuhailevat sisuksissasi, kertoo viestinsä myös aivoille. Jos lonkankoukistajilla on tapana olla lyhentyneessä tilassa, kehosi tulkitsee olevansa vaarassa vaikka mitään ulkoista uhkaa ei olisi läsnä. Tässä linkki artikkeliin:   Miten hengitys ja lonkankoukistajat liittyvät yhteen? Artikkelista voit opetella syvävenytyksen, jolla opit löytämään psoaksen. Syvävenyttely onkin oivat tapa ja hyvä motivaattori hengitysharjoituksiin. Kun osallistut syvävenyttelytunneille, saat itsesi huomaamatta tekemään hengitysharjoituksia, jotka aktivoivat aiemmin mainuttua parasympaattista hermostoa!

4. Päästä leukaperät vapaaksi

Selviätkö työpäivistä ja arjesta hammasta purren? Ääni kertoo myös tästä tottumuksesta. Kun leukaperät ovat jännittyneet, koko keho on jumissa. Leuan jännittäminen puurouttaa tekstisi ja pienentään ääntöväylääsi (kaiutin äänihuulten ja suun huulien välillä, jossa ääni vahvistuu). Leukaperien jännitys on usein tiedostamatonta, mutta voit oppia rentouttamaan leukaperäsi helpoilla harjoituksilla. Niistä voit saada esimakua Vaikuttavan äänen abc -kurssillaLue myös alkukesästä kirjoittamani artikkeli leukajumeista! Leuka jumissa? Hyvästi stressileuka: 7 +x vinkkiä leuan rentoutukseen

5. Osaathan jo “ein” ja kunnioitat rajojasi?

Jos yrität jatkuvasti pitää työkaverit ja läheiset tyytyväisenä, olet takuulla hukannut oman äänesi. Tämä on tietysti kielikuva, mutta väitän, että se on lähes poikkeuksetta totta myös fyysisen äänenkäytön kohdalla. Jos olet jatkuvasti varuillasi, et voi hengittää etkä ilmaista itseään vapaasti. Toisaalta, jos laitat aina toisten tarpeet omien tarpeiden edelle, myös ääni kertoo että et arvosta itseäsi. Jos et arvosta itseäsi, arvostatko ajatuksiasi? Jos et arvosta itseäsi, seisotko omilla jaloillasi ja tukevasti sanojesi takana. Meneekö viestisi perille? Ääni on vaikuttava elementti. Se ei vaikuta vain kuulijaan, vaan ennen kaikkea omaan hyvinvointiisi. Kun otat konkreettisen äänesi haltuun, saat samalla valtavan määrän helppoja työkaluja siihen, että voit kuulla ja seurata omaa ääntäsi myös kuvainnollisesti. Tässä artikkelissa kerron omaa tarinaani siitä, kuinka opin pitämään rajani ja miksi oman äänen sivuuttaminen on feikkiä ja suorastaan itsekästä: Auta rajallisesti – vältä myötätuntouupumus

Ääniharjoituksista helpotusta äänioireisiin

Kestävämpi ääni -videovalmennuksessa kuulet ääniharjoittelun hyödyistä jokapäiväisessä elämässä sekä säännöllisen harjoituksen tuomista tuloksista. Tottakai pääset myös itse kokeilemaan, miten äänesi muuttuu harjoituksen myötä!

Valmennuksen osat:

  1. Miksi ääniharjoittelu kannattaa?
  2. Mitä äänenkäytön harjoittelulla voi saavuttaa?
  3. Lisää äänesi sointia ja kestävyyttä parin minuutin harjoittelulla!

Tilaa videovalmennus maksutta tästä linkistä!

HALUAN KESTÄVÄMMÄN ÄÄNEN

Maria Svan: äänivalmentaja, laulunopettaja, FM, kehonhuollon ammattilainen ja tanssi-liiketerapeutti, joka on erikoistunut vapauttamaan psykofyysiä lukkoja itseilmaisun tieltä. Toinen Äänikurssien perustajista. Auttaa työssään ihmisiä löytämään oman äänensä ja asettumaan kehoonsa. Tapaa viikoittain asiakkaita sekä äänitreenin että psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn merkeissä. Maria on esiintynyt paljon Suomessa ja ulkomailla mm. Savonlinnan oopperajuhlakuoron 1. sopraanossa sekä Mänttä-Vilppulan taidekaupungin Kitusuon Sofia -oopperassa Miinan roolissa kesällä 2017.

Marian motto: perustuslaissa on turvattu kaikille yhtäläinen äänioikeus!