Päivitetty 7.11.2018
Kerroin tässä postauksessa, miten paljon nykyään rakastan esiintymistä. Voitko sinä sanoa samaa, vai haaveiletko vasta siitä, että voisit nauttia esiintymisestä ja olla lavalla kuin kotonasi? Esiintymisvalmennus auttaa sinua varmasti pääsemään lähemmäksi unelmaasi, mutta on myös jotain, mitä voit itse tehdä unelmasi saavuttamiseksi.
Ensinnäkin kannattaa asettaa tavoite, joka vie sinua lähemmäksi unelmaasi. Toiseksi kannattaa tehdä siitä itselle mahdollisimman selkeä ja oikeantuntuinen esimerkiksi visualisoinnin avulla. Esittelen tässä blogipostauksessa kaksi upeaa työkalua, joista on ollut minulle huomattavasti apua omien tavoitteideni konkretisoinnissa ja niiden pilkkomisessa pienempiin osiin. Toivon että ne auttavat myös sinua edetessäsi omia tavoitteitasi kohti. Artikkelin lopussa esittelen vielä yhden keinon, josta saat mielenrauhaa isojakin unelmia tavoitellessa.
Haaveiletko esiintymisestä suurille yleisöille, vai siitä että äänesi kestää rasittumatta kokonaisen työpäivän tai työviikon ajan? Haluaisitko astella itsevarmana yleisön eteen, avata suusi, ja päästää ilmoille mitä ihanimman laulun? Sellaisen, joka kertoisi sielusi ja sydämesi suurimmat tunnot?
Uskon, että esiintymisestä nauttiminen on sinulle mahdollista, kun se minullekin on.
Käytän säännöllisesti kahta tavoitteiden visualisoinnin työkalua: mielikuvaharjoittelua ja Goal Mappingia. Goal Mappingiin tutustuin paremmin vasta muutama kuukausi sitten, mutta jo nyt olen huomannut, miten se auttaa suuntaamaan ajatuksia oikeaan asiaan. Mielikuvaharjoittelua taas olen tehnyt NLP-kurssilta oppimallani tekniikalla jo vuosia.
Hyvin määritellyllä tavoitteella ja mielikuvaharjoittelulla onnistut
On tärkeää, että määrittelet tavoitteesi positiivisen kautta, sillä aivomme eivät tunnista negaatiota. Sinun ei siis kannata kertoa aivoillesi, ettet halua käheää ääntä tai vapista yleisön edessä kuin haavanlehti. Silloin nimittäin sinulle tapahtuu juuri sitä: äänesi on jatkuvasti käheä ja vapiset yleisön edessä kuin haavanlehti.
Siispä pysäytetään se juna ennen kuin se lähtee edes liikkeelle! Aivosi tarvitsevat suunnan, jota kohti edetä. Helpottaa kovasti, jos ajattelet myönteisen kautta: millaisia kokemuksia sinä haluat puhujana tai laulajana saada? Mistä sinä unelmoit? Millainen tilanne tai tapahtuma veisi sinua eteenpäin äänenkäyttäjänä ja antaisi sinulle itseluottamusta esiintyjänä?
Mitä kirkkaampi ja selkeämpi mielikuva sinulla on päässäsi siitä, missä haluat vaikka vuoden päästä äänenkäyttäjänä olla, sen helpompaa sinun on tuohon tilanteeseen päästä. On tärkeää myös, että tavoitteesi on realistinen, jotta sen tavoittelu innostaa sinua lannistamisen sijaan.
Tavoitteesi tulisi olla siis positiivinen ja realistinen. Aina voidaan tietysti kysyä, että realistinen kenen mittakaavalla. Luotan kuitenkin siihen, että tiedät itse, millaisia juttuja haluat lähteä tavoittelemaan. Tavoitteesi tulisi olla myös mitattava, joko määrällisesti tai laadullisesi. On tärkeää, että pystyt tunnistamaan sen hetken, kun olet päässyt tavoitteeseesi.
Onnistunut lauluesitys sukulaisen häissä ensi kesänä on hyvä tavoite, sillä pystyt nimeämään hetken, jolloin se on toteutunut. Kestävä ääni taas on turhan epämääräinen tavoite. Ääni, jolla pystyt puolen vuoden päästä puhumaan ilman kipua ja ärsytystä viisi tuntia päivässä on jo paljon parempi ja selkeämpi päämäärä.
Saatko kiinni tekniikasta? Mitä selkeämpi tavoite, sen helpompi se on saavuttaa. Kun tavoite on mietitty, se kannattaa kirjoittaa ylös. Mieti sen yhteydessä myös seuraavia kysymyksiä:
- Miksi tavoite on sinulle tärkeä?
- Mistä tiedät, että olet päässyt tavoitteeseesi?
- Missä olet, kun olet tavoitteessasi?
- Mitä silloin teet?
- Miltä sinä näytät?
- Miltä sinusta tuntuu?
- Mitä näet/kuulet/haistat/maistat?
- Keitä ihmisiä on läsnä?
- Miten elämäsi on erilaista, kun olet tavoitteessasi?
Kun olet vastannut näihin kysymyksiin, sulje silmäsi ja näe itsesi siinä hetkessä, kun tuo tavoite on jo toteutunut. Pyri näkemään tilanne mahdollisimman selkeänä ja kirkkaana. Herkuttele luomallasi mielikuvalla ja anna kaikkien siihen liittyvien tunteiden tulla esiin. Koe ne ja anna niiden vaikuttaa mieleesi. Laita taustalle vaikka lempimusiikkiasi, jos se auttaa sinua rentoutumaan ja saa ajatuksesi liikkeelle.
Mieti sen jälkeen, mitä tapahtuu, jos et pääsekään tavoitteeseesi. Miltä sinusta silloin tuntuu? Miten elämäsi poikkeaa siitä tilanteesta, jossa olet jo päässyt tavoitteeseesi? Saatat huomata, ettei mitenkään. Silloin tuo tavoite ei ehkä ole sinulle riittävän motivoiva. Jos taas huomaat, että paljonkin, mene ihmeessä tavoitettasi kohti.
Kun olet vastannut edellä oleviin kysymyksiin ja tavoitteesi on kirkkaana mielessäsi, viivähdä mielikuvassasi vielä hetki. Mieti lopuksi, mikä voisi olla ensimmäinen konkreettinen toimenpide, jonka teet toteuttaaksesi tavoitteesi.
Goal Mapping auttaa sinua konkretisoimaan tavoitteesi
Toinen kannattamani menetelmä on Goal Mapping. Goal Mapping on kuin unelma-aarrekartta, mutta astetta konkreettisempi. En siis todellakaan ole Goal Mapping –menetelmän ohjaaja, vannoutunut fani vain. Enkä saa sen mainostamisesta mitään muuta kuin hyvän mielen. Puhun siitä mielelläni, sillä kartta antaa itselleni paljon voimaa, virtaa ja uskoa omien unelmieni toteuttamiseen. Tiedän myös monia, joilla Goal Mapping –karttaan piirretyt asiat ovat kerta toisensa jälkeen toteutuneet.
Goal Mapping –menetelmän kehittäjä on Brian Mayne, joka on menetelmänsä avulla hankkinut itselleen luku- ja kirjoitustaidon vasta aikuisiällä, unelmiensa vaimon ja unelmaelämän muutenkin. Nykyään hän kouluttaa uusia Goal Mapping –ohjaajia ja auttaa näin satoja tuhansia ihmisiä toteuttamaan omia unelmiaan.
Goal Mappingin teho perustuu siihen, että siinä molempia aivopuoliskoja työllistetään yhtä paljon. Vasenta aivopuoliskoa varten tavoitteet laaditaan kirjallisina. Myös niiden merkitys itselle, niihin liittyvät osatavoitteet sekä tavoitteen toteuttamiseen osallistuvat ihmiset kirjataan karttaan niille varattuihin paikkoihin. Viereiselle sivulle piirretään samat asiat kuvina vastaaville paikoille. Ohjeita Goal Mapping –kartan tekemiseen saat vaikkapa tämän sivuston kautta.
Olen tehnyt Goal Mapping -kartat kahdesta tällä hetkellä käynnissä olevasta ammatillisesta projektistani. Toisesta en vielä voi kertoa, vaikka olenkin siitä äärimmäisen innoissani. Toisesta sen sijaan kerron ilomielin: Olen lähdössä Milanoon Nuovocanto-kilpailuun hakemaan kilpailu- ja koelaulukokemusta sekä tietysti näyttämään taitojani ja esittelemään ääntäni. Suurena unelmana on joskus saada kiinnitys oopperarooliin, joten piirsin sen tavoitekarttaani päätavoitteeksi.
Goal Mapping –karttaa piirtäessäni olen päästänyt irti villeimmät unelmani oopperalaulajan elämään liittyen. Uskon nimittäin siihen, että ihminen saa sitä mihin keskittyy. Koska olen visualisoinut itselleni antoisan, kasvuani tukevan ja minua laulajana kehittävän työn oopperassa, kynnys mennä kilpailuihin ja koelauluihin on nyt huomattavasti matalampi.
Karttani näyttää tältä:
Mutta takaisin sinun karttaasi. Karttaa piirtäessä voit hyvin käyttää apuna symboleja, tikku-ukkoja ja mallista piirrettyjä kuvia. Sinun ei siis tarvitse olla mestaripiirtäjä voidaksesi käyttää tätä työkalua. Pääasia on, että itse tiedät, mitä kuvat esittävät, ja mistä ne sinulle kertovat. Värejä kannatta käyttää, sillä ne edistävät luovuutta ja tekevät hommasta vielä hitusen hauskempaa.
Goal Mapping -menetelmää suosittelen sinulle etenkin silloin, kun sinulla jo on mielessäsi jokin konkreettinen äänenkäyttöön tai esiintymiseen liittyvä unelma. Karttaa merkitään myös tuon tapahtuman päivämäärä, joten se on hyvä miettiä valmiiksi. Mitä konkreettisempi, sen parempi.
Tavoitteesi voi toki olla sellainen, että saavutatkin sen jo huomattavasti aiemmin. Kartta ei siis missään tapauksessa saa toimia rajoitteena, vaan sen tehtävä on auttaa sinua suuntaamaan ajatuksiasi sinulle tärkeisiin asioihin. Innostuksesi huolehtii lopusta ja auttaa sinua huomaamaan ne mahdollisuudet, jotka vievät sinua lähemmäksi päämäärääsi.
Goal Mapping -kartta kannattaa laittaa esille sellaiseen paikkaan, jossa näet sen usein. Silloin sinun tulee kerrattua säännöllisesti tavoitteitasi ja mitä kaikkea siihen sitten liittyykin. Käyt tuon tilanteen silloin aina uudestaan ja uudestaan läpi mielessäsi. Kun vielä puhut tavoitteestasi ystävillesi tai vaikka puolisollesi, mikään ei enää estä sinua saavuttamasta sitä.
Mistä sinun kannattaa aloittaa unelmasi tavoitteleminen?
- Valitse itsellesi sopiva visualisointitekniikka edellä mainituista. Jos päädyt ensimmäiseen eli mielikuvaharjoitteluun, etsi paikka jossa saat olla rauhassa, ota esiin kynää ja paperia ja anna ajatustesi lentää. Käytä tavoitteiden määrittelyyn aikaa ja nauti siitä hetkestä, kun mielikuvissasi olet jo tavoitteessasi. Jos haluat, voit laittaa mielimusiikkiasi soimaan tai näin kesän kunniaksi mennä vaikkapa metsään tai veden äärelle kirjoittamaan.
Tässä vielä kysymykset kertauksena:
- Miksi tavoite on sinulle tärkeä?
- Mistä tiedät, että olet päässyt tavoitteeseesi?
- Missä olet, kun olet tavoitteessasi?
- Mitä silloin teet?
- Miltä sinä näytät?
- Miltä sinusta tuntuu?
- Mitä näet/kuulet/haistat/maistat?
- Keitä ihmisiä on läsnä?
- Miten elämäsi on erilaista, kun olet tavoitteessasi?
Jos haluat kokeilla visuaalista suunnitelmaa, etsi kynää ja paperia tai tulosta itsellesi Goal Mapping kartta ohjeineen täältä. Tässä ohjeet lyhyesti:
- Kirjoita tavoitteesi kartan keskelle ja kuvaile kartan yläreunaan 3 sanalla tai lauseella, mitä sen saavuttaminen sinulle merkitsee.
- Pohdi, millaiset pienemmät tavoitteet auttavat sinua pääsemään päätavoitteeseesi. Näitä voit nimetä 5–6.
- Mieti sitten 3 henkilöä, jotka valjastat tavoitteesi saavuttamiseen, ja 3 konkreettista askelta, jotka otat tavoitettasi kohti.
- Lopuksi piirrä näitä vastaavat kuvat tai symbolit oikeanpuoleiseen kuvaan. Käytä apunasi symboleja: hymynaamoja, tähtiä, sydämiä, tikku-ukkoja ja mitä vain, mikä auttaa sinua palaamaan näihin ajatuksiisi aina uudestaan.
Lue myös nämä postaukset: