Sain joku aika sitten viestin eräältä puheammattilaiselta, jonka kurkku kiristyy kun puhelimen toisessa päässä ei olla vastaanottavaisia. Tässä koko kysymys, mikä on ehkä kiinnostavimpia kysymyksiä, mitä olen pitkään aikaan saanut!
Olen puhelinmyyjä. En pysty kontrolloimaan ääntäni. Se toimii vaikka 8 tuntia putkeen hyvin jos vastaanottajat ovat vastaanottavaisia, se tulee vatsanpohjasta vapaasti.Jos vastaanottajana on asiaani negatiivisesti/vihamielisesti suhtautuva tyyppi niin kurkunpääni lähes sulkeutuu enkä saa kuin kähisten puhuttua. Onko tälle asialle tehtävissä mitään?Pystyn oman ääneni perusteella jo puhelun alussa tekemään “tulkintoja” jotka yleensä pitävät paikkaansa puhelun edetessä.Tällaista äänen eri sävyjä automaattisesti tuottavaa toimintaa minulla ei tapahdu muuta kuin nimenomaan outojen ihmisten kanssa puhelimessa.
Mitä tapahtuu, kun kurkku kiristyy?
Äänihuulet ja taskuhuulet suojaavat keuhkoja ja henkitorvea
Äänihuulien ja koko kurkunpään ja sitä ohjaavien lihasten hermotus tulee pääosin kurkunpäähermosta, mikä on kiertäjähermon, vaguksen, yksi haara. Vagus on osa autonomista, tahdosta riippumatonta hermostoa, joka vastaa hyvin primääreistä kehon toiminnoista. Kun käytämme ääntä, kehon primitiiviset reaktiot voivatkin ohittaa äänen laadun varmistamisen kehon prioriteettilistalla.
Koska äänihuulten ensisijainen tehtävä on suojata kehoa, pelko ja jännitys vaikuttavat äänihuuliin. Uhkaavassa tilanteessa äänihuulet pyrkivät sulkeutumaan ja samoin tekevät myös taskuhuulet, jotka ovat äänihuulten yläpuolella olevat “valeäänihuulet”. Myös nieltäessä äänihuulet sulkeutuvat yhdessä taskuhuulten kanssa, ja kurkunkansi kääntyy vielä lisäsuojaksi päälle.
Äänihuulet osallistuvat ilmanpaineen säätelyyn
Äänihuulet vaikuttavat osaltaan myös hengityksen ja ilmanpaineen säätelyyn. Hengityselimistömme on ikään kuin pumppu, jossa äänihuulet toimivat venttiilinä. Esimerkiksi ponnistellessa, äänihuulet sulkeutuvat, jotta voit hyödyntää vartalossa olevan ilmanpaineen liikkeesi tueksi. Myös henkinen ponnisteleminen saa aikaan saman reaktion. Tunteet ovat erittäin kehollisia!
Toinen äänikurssien valmentajista, Liisi Pettersson, kirjoittaa blogissaan, että silloin kun äänihuulet ovat liian tiiviisti lähentyneet, ääni kiristyy. Myös silloin, kun olet vihastunut äänihuulet saattavat lähentyä toisiaan, koska keho haluaa silloin pitää kiinni ilmanpaineesta rintaontelossa ja sen aiheuttamasta paineesta vatsaontelossa.
Mitä tehdä, kun kurkku kiristyy?
1. Tunnustele, miltä tuntuu, kun kurkku kuroutuu kiinni
Entäpä miltä kurkussa tuntuu, kun ponnistat? Jos kuvittelet nostavasi jotain painavaa esinettä, äänihuulet ja taskuhuulet menevät kiinni.
2. Hahmota sitten, miltä avoin hengitysväylä tuntuu
Työnnä kieltä takaosastaan saakka eteenpäin laukaistaksesi haukotusrefleksin. Haukotuksessa henkitorvesi reitti on avoin eikä kurkku kiristy. Tunnustele myös, miltä tuntuu kun kehosi on alkamassa naurahdusta tai nyyhkytystä? Tunne nielussa on laaja ja avonainen.
3. Opettele vuorottelemaan avointa ja kuroutunutta kurkkua
Kokeile pelästyä kesken haukotuksen. Huomaatko että kurkku kuroutuu kiinni? Laukaise uusi haukotusrefleksi työntämällä taas kieltä suun takaosastaan eteen ja ylös. Nielu on taas auki.
Voit opetella löytämään tilan tuntua kireään kurkkuun myös ilmavirran aikana. Ponnista ja puhalla suun kautta ulos. Kun kuulet puhalluksessa ilmavirran äänen, taskuhuulesi ovat kuroutuneet lähelle toisiaan. Kokeile sama ja lisää hieman haukotuksen alun tunnetta puhalluksen ajalle. Ilmavirran ääni häviää ja nielussa on avoimempi tunne. (Puhallusharjoitus bongattu täältä.)
Lopuksi, kokeile ihan äänen kanssa. Ponnista ja sano “mitä” niin, että kurkku on “kiinni”. Joudut käyttämään kovaa painetta, että saat äänen tulemaan ulos tiukasta ja puristeisesta kurkunpäästä. Seuraavaksi kokeile ajatella haukotusta ja ponnistusta yhtäaikaa, kun alat sanomaan “mitä”. Tällöin pelkästään äänihuulet ottavat yhteen äännön aikana ja kontakti on kevyempi. Huomaatko eron tuntemuksissa?
Muuta huomioitavaa silloin, kun kurkku uhkaa kiristyä
Pyri pitämään myös leuka ja huulet rentoina. Leuan ja huulten jännitys aiheuttaa kurkunpään kuroutumista. Jos sinulla on kestojännityksiä purentalihasten alueella, lue tämä artikkeli!
Tunteet saattavat tehdä hengityksestäsi pinnallista. Myös liiallinen apuhengityslihasten aktivaatio kiristää kaulaa ja kurkkua. Opettele pitämään kurkunpää avoimen tuntuisena silloinkin kun et puhu! Kurkun kuroutuminen estää hengityksen vapaan kulun.
Ääniharjoituksista vahvuutta ääneen
Kestävämpi ääni -videovalmennuksessa kuulet ääniharjoittelun hyödyistä jokapäiväisessä elämässä sekä säännöllisen harjoituksen tuomista tuloksista. Tottakai pääset myös itse kokeilemaan, miten äänesi muuttuu harjoituksen myötä!
Valmennuksen osat:
- Miksi ääniharjoittelu kannattaa?
- Mitä äänenkäytön harjoittelulla voi saavuttaa?
- Lisää äänesi sointia ja kestävyyttä parin minuutin harjoittelulla!