Miksi ääni väsyy? Äänityöläisen 10 +1 yleisintä kysymystä äänestä

Päivitetty 15.4.2018

Haluaisitko sinäkin kuunnella ääntäsi tyytyväisenä? Onko sinulla haasteita tai ongelmia äänen kanssa, mutta et ole kehdannut ottaa niitä esille? Jos ääni väsyy päivän mittaan, on hyvä miettiä, mistä se johtuu. Jokaisella on mahdollisuus kehittää äänenkäyttöään. Äänikurssien opissa on ollut jo yli 3000 äänityöläistä ja äänenkäyttäjää valmentajasta myyjään ja lastentarhaopettajasta pappiin. Matkan varrella olemme saaneet paljon kysymyksiä äänenkäyttöön liittyen. 

Read more

Ääni kertoo kehosi tilan – Nämä 5 keinoa parantavat terveyttäsi ja auttavat ääntäsi

Ääni kertoo yhtä, mutta sanat toista? Oletko sinä huomannut, että työkaveri astuu sisään ja sanoo “iloisesti” huomenta. Äänessä on kuitenkin kireyttä, josta vaistomaisesti tiedät, että hän on huonolla tuulella? Ääni kertoo hyvinvoinnistasi ja paljastaa enemmän kuin sanat. Työkaverisi kireä olo leviää äänen välityksellä koko kahvihuoneeseen, ja ennen kuin huomaattekaan koko porukka hengittää jännittyneemmi ja lukitsee leukaperiään.

Äänesi on hyvinvointisi mittari! Ääni kertoo laumalle, mitkä tunteet ovat pinnassa. Kun puhutaan työilmapiiristä, se on ääni, mikä siellä ilmassa värähtelee ja resonoi myös kuulijan kehossa levittäen tunnetiloja ihmisestä toiseen. Lue nämä viisi keinoa, jotka vaikuttavat suoraan äänesi sointiin ja samalla parantavat merkittävästi henkistä ja fyysistä jaksamistasi.

Read more

Liisin tarina: Sain äänikorsettini auki ja rakastuin ääneni ilmaisukykyyn

Äänivalmennus työyhteisöllle

Julkaistu 10.8.2017. Muokattu 22.1.2019. Tiedätkö sinä mikä on äänikorsetti? Se on lihasjännitys tai mielen lukko, joka sinulle on saattanut vuosien saatossa kehittyä äänen vapaata kulkua haittaamaan. Meillä kaikilla voi niitä olla, ja ne vaikuttavat kielen, kurkunpään ja hengityksen toimintaan. Ennen kaikkea ne vaikuttavat äänen kestämiseen ja äänenlaatuun, sekä siihen, miltä äänenkäyttö tuntuu. Äänikorsetti saa äänesi … Read more

Marian tarina: Löysin ääneni ja asetuin kehooni

Kuuletko äänesi?

Asutko sinä kehossasi vai päässäsi? Mitä ja millä äänensävyllä mielesi puhuu kehollesi? Kuunteletko omaa ääntäsi mielellään? Entäpä, seuraatko ja luotatko sisäiseen ääneesi, vai hukkuuko se helposti maailman ja muiden äänien sekaan?

Puheäänesi kertoo sinusta paljon. Äänessäsi kuuluu koko persoonallisuutesi. Siinä kuuluu sen hetkinen tunnekirjo ja vireystila. Siinä kuuluvat edellisen päivän rasitus tai lyhyet yöunet. Teet myös toisen ihmisen puheäänestä paljon sellaisia päätelmiä, joita et edes tiedosta. Ensivaikutelma muodostetaan usein äänen perusteella ja äänensävyt kertovat enemmän kuin sanat.

Read more

Ääni kiristyy? Tällä yksinkertaisella menetelmällä helpotat äänentuottoasi kahdessa viikossa

Haluaisit, että sinua kuunnellaan, mutta sinusta tuntuu että äänesi on pelkkää kimitystä? Kansankielinen ilmaisu kimitys – joskus myös piipitys – viittaa äänen kiristymiseen. Äänen kiristyessä äänenkorkeus nousee, äänihuulet värähtelevät tiukemmin yhdessä ja äänentuotto kuulostaa puristeiselta ja tiukalta. Monien tutkimusten mukaan puristeinen ääni tulkitaan helposti vihaiseksi. Jatkuvasti puristeisella äänellä puhuminen ei siis kannata, jos haluat säilyttää ystävällisen vaikutelman … Read more

Mitä laulun oppiminen on?

Laulutunnit voivat kuulostaa hurjaltakin jutulta: joku arvioimassa jotakin niin henkilökohtaista kuin omaa ääntäsi, vieläpä laulun kautta. Jos takana on huonoja kokemuksia laulusta, pelko saattaa olla niin suuri, ettet koskaan uskaltaudu edes kokeilemaan. Vakuutan sinulle kuitenkin, että luettuasi tämän postauksen olet varma siitä, että sinäkin voit oppia laulua. Tämän blogikirjoituksen päätähti Mikko Kemppe kuvitteli yläasteella, että … Read more

Vieraskynäpostaus: löydä sisäinen tähteytesi

Mikko Kemppe kävi oppimassa laulua kolmella laulutunnillani, niin kuin jo viime postauksessani kerroin. Tässä kirjoituksessa Mikko valottaa enemmän omaa kokemustaan. Seuraavasta postauksesta taas saat lukea, mitä näillä laulutunneilla tapahtui valmentajan näkökulmasta. Tässä siis Mikon mietteitä laulutunneistamme: “Minut tunnetaan monesta eri yhteydestä, ja useat tietävät minun olevan erittäin kiinnostunut itseni kehittämisestä ja haastamisesta. Lähdin esim. 19 vuotiaana Oulusta Yhdysvaltoihin … Read more

Millaisia kokemuksia sinulla on laulamisesta?

Ammattitaitoista laulunopetusta Helsingissä

Oletko kuullut, että jokainen voi halutessaan oppia laulamaan? Tämä on todistettu laulunopettaja ja musiikintohtori Ava Nummisen väitöskirjassa*, jossa Numminen opetti laulutaidottomia laulamaan. Hän keräsi tutkimukseensa koehenkilöitä, joilla ei ollut minkäänlaista laulutaustaa, ja joilla kaikilla oli uskomus, etteivät oppisi laulamaan. Kaikki koehenkilöt oppivat laulamaan vähintään muutamia lauluja nuotilleen pianon tai opettajan äänen tukemana. Ei siis ole sanottua, … Read more

Haaveiletko esiintymisestä? Näillä konkreettisilla työkaluilla pääset lähemmäs tavoitettasi

Päivitetty 7.11.2018 Kerroin tässä postauksessa, miten paljon nykyään rakastan esiintymistä. Voitko sinä sanoa samaa, vai haaveiletko vasta siitä, että voisit nauttia esiintymisestä ja olla lavalla kuin kotonasi? Esiintymisvalmennus auttaa sinua varmasti pääsemään lähemmäksi unelmaasi, mutta on myös jotain, mitä voit itse tehdä unelmasi saavuttamiseksi. Ensinnäkin kannattaa asettaa tavoite, joka vie sinua lähemmäksi unelmaasi. Toiseksi kannattaa … Read more

Haluatko sinä vapaan äänen?

Minulla on sinulle ilouutisia: pro gradu -tutkielmani vapaasta äänestä on viimein julkaistu. Tutkin gradussani luonnollisen äänen vapautumista ja erityisesti äänipedagogi Kristin Linklaterin kehittämään ääniharjoitusmenetelmää, jota käytetään hyvin laajalti äänen harjoittamisessa erityisesti ammattinäyttelijöiden koulutuksessa. Miksi toivon julkaistun graduni olevan ilouutinen sinulle? Olin äärimmäisen innoissani, kun huomasin tutkimani menetelmän todellakin toimivan. Jo viidessä viikossa sillä saatiin aikaiseksi … Read more